Hallitusohjelmaan on kirjattu aikuiskoulutustuen lakkauttaminen 1.8.2024 alkaen. Aikuiskoulutusetuuksien lakkauttaminen edellyttää lakimuutosta, joten toistaiseksi tuen myöntäminen ja maksaminen jatkuvat normaalisti. Meille saapuu tällä hetkellä paljon hakemuksia, viestejä ja puheluita, joten aikuiskoulutusetuushakemusten käsittely sekä asiakaspalvelu voivat tilapäisesti ruuhkautua. Teemme parhaamme, jotta saamme ruuhkan purettua. Päivitämme kaiken ajantasaisen tiedon aikuiskoulutustuen lakkauttamiseen liittyen Ajankohtaista aikuiskoulutustuesta -sivulle.
Työllisyysrahaston nimissä on lähetetty tietojenkalasteluviestejä. Viestit muistuttavat aitoja sähköpostiviestejä, joita lähetämme aikuiskoulutustukea hakevien henkilöiden työnantajille.
Tietojenkalasteluviestissä kerrotaan, että vastaanottaja on saanut Työllisyysrahastolta luottamuksellisen viestin, jonka aiheena on Aikuiskoulutustuen työnantajalomake odottaa täyttämistä. Sähköposti muistuttaa sisällöltään erehdyttävästi aitoa viestiä, mutta tietojenkalasteluviesti sisältää haitallisen linkin.
Tietojemme mukaan haitallisen linkin sisältäviä sähköpostiviestejä on lähetetty Työllisyysrahaston nimissä ainakin yhdelle työnantajayritykselle. Tietojenkalasteluviestejä on saatettu lähettää työnantajille ja yrittäjille riippumatta siitä, ovatko he tai heidän työntekijänsä olleet Työllisyysrahaston asiakkaita.
Jos olet saanut Työllisyysrahaston nimissä mielestäsi epäilyttävän sähköpostin, voit varmistaa sen aitouden tarkistamalla, mistä osoitteesta viesti on lähetetty ja mihin osoitteeseen viestissä oleva linkki vie. Linkin osoitteen voit tarkistaa viemällä kursorin linkin päälle, jolloin osoite tulee näkyviin.
Lähetämme luottamukselliset viestit sähköpostiosoitteesta no-reply@tyollisyysrahasto.fi. Lisäksi aidossa viestissä oleva Avaa viesti -linkki vie osoitteeseen, jonka alkuosa on muotoa https://secure.tyollisyysrahasto.fi. Mikäli lähettäjä on muu kuin no-reply@tyollisyysrahasto.fi tai linkki vie eri osoitteeseen, kyseessä saattaa olla tietojenkalasteluviesti.
Jos näiden tarkistusten jälkeen viestin aitoudesta jää epäselvyyttä, voit myös ottaa yhteyttä asiakaspalveluumme soittamalla numeroon 075 757 0505.
Emme ole löytäneet viitteitä siitä, että lähetetyt huijausviestit tai linkit huijaussivustolle olisivat peräisin Työllisyysrahaston omista järjestelmistä.