Siirry suoraan sisältöön.

Testaa, voisitko saada aikuiskoulutustukea

Apurilla testaat kätevästi, voitko saada aikuiskoulutustukea. Apuri opastaa sinua myös siinä, millaista tukea voit mahdollisesti saada, ja ohjaa sinut lisätiedon äärelle. 

Apuri on suuntaa antava työkalu, jonka avulla selvität, voitko hakea aikuiskoulutustukea. Virallisen päätöksen aikuiskoulutustukioikeudestasi saat sitten, kun käsittelemme hakemuksesi.

Asutko Suomessa ja kuulutko Suomen sosiaaliturvan piiriin?
Onko sinulle kertynyt kahdeksan vuotta työhistoriaa tai siihen rinnastettavaa aikaa? Huom. Työhistoriaa ei lasketa automaattisesti työvuosina. Laskemisesta löydät lisätietoa Näin ennakoit, että aikuiskoulutustuki järjestyy -sivulta.
Maksetaanko sinulle aikuiskoulutustuen estävää etuutta, kuten esimerkiksi opintorahaa, sairauspäivärahaa, vanhempainpäivärahaa, erityishoitorahaa, työttömyyspäivärahaa tai työmarkkinatukea, vuorottelukorvausta, täyttä työkyvyttömyyseläkettä, työttömyyseläkettä tai vanhuuseläkettä?
Onko sinulla voimassa oleva päätoiminen työ- tai virkasuhde, joka on kestänyt vähintään vuoden yhdessä tai useammassa jaksossa ennen aikuiskoulutustuen alkamista?
Onko sinulla opiskeluoikeus suomalaisessa julkisen valvonnan alaisessa oppilaitoksessa, esimerkiksi yliopistossa, ammattikorkeakoulussa, avoimessa korkeakoulussa tai ammatillisessa oppilaitoksessa, ja johtaako koulutuksesi tutkinnon tai tutkinnon osan suorittamiseen tai onko se sinulle ammatillista lisä- ja täydennyskoulutusta?
Onko sinulle myönnetty aikuiskoulutustukea ennen elokuuta 2020 samoihin opintoihin, joihin aiot hakea nyt tukea?
Onko työnantajasi myöntänyt tai myöntämässä sinulle opintovapaata, joka kestää yhtäjaksoisesti vähintään kaksi kuukautta?
Oletko jäämässä jaksottaiselle, alle kahden kuukauden mittaiselle tai osa-aikaiselle opintovapaalle, tai onko sinulla opintovapaan aikana sivutuloja yli 250 euroa kuukaudessa?
Oletko jäämässä kokonaan palkattomalle tai osa-aikaiselle opintovapaalle?
Sivu päivitetty: 21.4.2022